Yrittäjyys sytytti AlumniWeekendissä

Sähköklubin järjestämää AlumniWeekendiä vietettiin lauantaina 27.10. Sähkötekniikan korkeakoululla. Päivätapahtuman teemana oli yrittäjyys ja startupit. Esiintyjinä oli aaltolainen yrittäjyysaktiivi, kaksi oman yrityksensä perustanutta nuorta toimitusjohtajaa ja yksi yrittäjäkonkari.

 

 

Aallon yrittäjyysyhteisö heittää löylyä startup-kiukaalle

Aalto Entrepreneurship Societyn toimintaa esitteli 3. vuoden tietoliikennetekniikan opiskelija Tatu Mäkijärvi. AaltoES kertoo olevansa Euroopan suurin nuorten yrittäjien yhteisö. Siinä pyörii 40-50 aktiivia, joiden apuna on laaja kokeneiden yrittäjien tukiverkosto. AaltoES:n toiminta on hyvin aktiivista:

  • Järjestää yli 50 tapahtumaa vuodessa. Seuraava suurtapahtuma on Slush-konferenssi, joka kokoaa aloittelevia yrityksiä Pohjoismaista ja Venäjältä sekä kansainvälistä mediaa ja sijoittajia Kaapelitehtaalle 21.–22. marraskuuta.
  • Pyörittää Startup Sauna -yrityskiihdyttämöitä, joihin osallistuneet yritykset ovat keränneet rahoitusta jo 15 miljoonaa euroa. Vuoden 2012 sauna käy kuumana 29.10.-30.11.
  • Järjestää Aallon innokkaimmille opiskelijoille työharjoitteluita startup-yrityksissä mm. Piilaaksossa Startup Life -hankkeen kautta.
  • Pyrkii lisäämään yrittäjyyden arvostusta ja epäonnistumisten sallimista vaikuttamalla asenteisiin ja kulttuuriin.

Tatu toivoi, että myös alumnit tulisivat mukaan yhteisön tapahtumiin täydentämään nuoruuden intoa kokemuksella ja osaamisella.

Yrittäjyystarinoita Otaniemestä

Kolme otaniemeläistä teekkaria perusti mobiilipalveluita tarjoavan Qvikin vuonna 2008. Yrityksen toimitusjohtaja Lari Tuominen kertoo, että monet yrityksen perustamiskeskusteluista käytiin nykyisen Sähkötekniikan korkeakoulun nettikahvilassa. Otaniemen merkitys yritykselle on yhä vahva, sillä suurin osa yrityksen työntekijöistä on entisen TKK:n kasvatteja.

Larin mukaan tuella, rahoituksella ja ympäristöllä on valtava merkitys uuden yrityksen perustamisessa. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että mukana on hyvä tiimi. Myös myynti- ja markkinointitaidot ovat välttämättömiä ja perinteisillä suomalaisinsinööreillä onkin niistä paljon opittavaa. Ei myöskään riitä, että tuote tai palvelu toimii teknisesti, vaan sen tulee myös tuntua ja näyttää hyvältä.

Toinen Otaniemen kasvatti oli toimitusjohtaja Ville Kauppinen Vilant Oy:stä, joka tekee RFID-ratkaisuja teollisuuteen ja logistiikkaan. Villen mielestä yrittäjäksi mielivän kannattaa kellarissa puuhastelun sijaan soitella aktiivisesti potentiaalisia asiakkaita läpi ja kysyä suoraan, mitä he tarvitsevat. Ville iloitsee suomalaisyritysten vastaanottavaisuudesta ja halusta auttaa nuoria yrittäjiä.

Käytännöllisiä yrittäjyysvinkkejä jakeli myös alan konkari Erkki Kupari, joka on ollut mukana perustamassa useampaa kymmentä yritystä. Erkin mielestä ICT-alaan kannattaa panostaa, koska ”vain ICT-bisneksessä syntyy enää miljardöörejä”.

Korkeakoulun kuulumiset

Dekaani Tuija Pulkkinen kertoi korkeakoulun kuulumisista erityisesti yhteiskunnallisen vaikuttavuuden valossa: aiheita olivat esimerkiksi lukiolaisille ja yläkoululaisille suunnattu LUMA-toiminta sekä perusteilla olevan Health Factoryn pyrkimykset ratkaista terveydenhoidon ongelmia. Myös tenure trackistä ja kandiuudistuksesta keskusteltiin.

Tämän artikkelin kirjoitti Sähköteknillisen korkeakoulun tiedottaja Anni Aarinen. Kiitokset Annille!

Kategoria(t): Tapahtuma. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.